Tahdon - tehdä oman häämeikkini!

15.7.2016

KATSO VINKIT KESTÄVÄÄN MEIKKIIN! <br><br>Kirjoittanut: Virve - elevenin kauneustiimi

Hääpäivä on monille yksi niistä harvoista tilaisuuksista antautua kauneusalan ammattilaisen käsittelyyn. Ammattilaisen harjaantuneissa siveltimenvedoissa on puolensa, mutta on myös monia, jotka haluavat itse tehdä häämeikkinsä - aivan kuten englantilaisen prinssi Williamin vaimo Kate Middletonkin kuninkaallisissa häissä teki.


Jos häämeikin tekoon ei tahdo palkata ammattilaista esimerkiksi budjettisyistä tai ihan vain siksi, että kokee itse tekevänsä omaan makuunsa parhaiten sopivan lopputuloksen (sillä sehän häämeikissä todellakin on tärkeää), kannattaa meikkiä tehdessä kuitenkin kiinnittää huomiota muutamaan yksityiskohtaan varmistaakseen, että meikki myös kestää kasvoilla koko tärkeän päivän.

Kuva: Pexels

Häämeikin avainsanana on pohjustus. Moni on käyttänyt kuukausia oikeiden meikkituotteiden ja -sävyjen löytämiseen, mutta koska hääpäivänä on erityisen tärkeää, että meikkituotteet pysyvät iholla kauniina koko juhlapäivän ajan aina pikkutunneille asti, on pohjustukseen satsattava aivan erityisesti.

Pohjusta kasvot

Pidä huolta, että meikin alla on ihoa tarpeeksi kosteuttava voide, jotta meikki levittyy iholle tasaisesti, mutta vältä silti liian rasvaista koostumusta ehkäistäksesi meikkipohjan sulamisen. Levitä kosteusvoiteen päälle pohjustustuotetta, joka häivyttää ihohuokosia ja tasoittaa ihon pinnan meikkivoiteelle sekä toimii myös eräänlaisena eristeenä pitämässä ihon rasvaisuutta ja kiiltetyä loitolla. Taputtele meikkivoide kasvoille kostealla Beautyblender-meikkisiellä saadaksesi kuulaan ja luonnollisen lopputuloksen.

Kokeile: Indeed Laboratories Nanoblur -voide tasoittaa kasvojen ihoa välittömästi. Optisen vaikutuksen tuova sävytön voide häivyttää iholta juonteita, ryppyjä ja laajentuneita ihohuokosia sekä saa ihon vaikuttamaan kiinteämmältä.

Kiinnitä hyvin

Jotta meikkipohja pysyy kauniina, vaatii se myös huolellisen kiinnityksen. Siveltyäsi kasvoille irtopuuteria painele puuteria vielä vipan avulla otsan, nenän ja leuan alueelle varmistaaksesi, että iho pysyy rasvattomana. Puuterin ei tarvitse olla täysin mattapintaista vaan se voi olla kevyesti valoa heijastavaa, jolloin lopputulos myös näyttää heleämmältä.

Viimeistele meikkipohja kiinnittämällä se kasvosuihkeella. Kiinnityssuihke muodostaa meikin päälle näkymättömän hunnun, joka parantaa sen kestoa entisestään. Varaa käsilaukkuun varmuuden vuoksi väritön kivipuuteri tai puuteripapereita, joilla voit tarvittaessa korjata meikkiä päivän aikana.

Kokeile: Skindinavia The Makeup Finishing Spray Bridal on erittäin hienojakoinen kiinnityssuihke, joka auttaa meikkiä kestämään kauniina aamusta iltaan kosteudesta huolimatta. Suudelman-, itkun- ja hikoilun kestävä palkittu suihke auttaa hillitsemään erityisesti stressin aikaansaamaa ihon kiiltelyä ja pitämään meikin kuvauskunnossa jopa 16 tunnin ajan.

Pohjusta silmämeikki

Kauniin silmämeikin luomiseen on turhaa tuhlata aikaa, mikäli sitä ei pohjusta hyvin. Kukapa tahtoisi, että hääkuvia koristavat luomivakoon karanneet viirut!

Levitä puhtaalle silmäluomelle luomivärinpohjustajaa, joka auttaa luomivärejä tarttumaan iholle paremmin. Samalla se myös ehkäisee niiden kasaantumista ja auttaa sävyjä toistumaan kauniimmin.

Pidä myös huoli, että käytössäsi on vedenkestävä tai vain lämpimällä vedellä peseytyvä ripsiväri, sillä tunteikkaana päivänä voidaan tuskin välttyä liikutuksen ja onnen kyyneleiltä.

Kokeile: Luomivärin tiukasti kiinnittävä NYX Eyeshadow Base saa silmämeikkisi kestämään ja sen valkoinen pohjasävy lisää samalla luomivärien intensiivisyyttä.

Varmista huulimeikin kestävyys

Kaunis huulimeikki viimeistelee juhlalookin, mutta varmista, ettei huulimeikki katoa huulilta jo tervetuliaismaljaa kohottaessa. Käytä huulipunan pohjustajaa, rajaa huulet huultenrajauskynällä ja väritä ne samalla kynällä myös huulten rajojen sisäpuolelta. Voit käyttää kynän päällä tavallista huulipunaa tai kokeilla sävyttäviä huulilakkoja, joiden sävy jää huulille luonnollisena vielä senkin jälkeen, kun varsinainen tuote on kulunut pois huulten pinnalta.

Kokeile: Revlon Colorstay Moisture Stain antaa huulille intensiivistä väriä ja mahtavan kiillon pitäen samalla huulet kosteuttettuina ja pehmeinä. Kevyt koostumus levittyy huulille helposti ja sisältää E-vitamiinia sekä aloe veraa, jotka hoitavat huulia.