Näin lajittelet kosmetiikkajätteesi oikein

27.9.2019

Ympäristötietoinen kierrättää kaiken kodin jätteen pilkuntarkasti. Kokosimme oppaan, jonka avulla kosmetiikkatuotteiden lajittelu sujuu jatkossa ongelmitta.

 

  • Kosmetiikka tuottaa jätettä, sitä ei käy kieltäminen. Lopputuloksen kannalta ei kuitenkaan ole eroa, tuleeko tuottamamme jäte karkkipapereista, rahkapurkeista vai kosmetiikkatuotteista. Me kaikki tuotamme jätettä ja tärkeintä onkin osata nähdä tuottamansa jätteen kokonaismäärä ja kiinnittää siihen huomiota. Merkittävässä roolissa on myös se, kuinka jätteensä lajittelee.

Eettinen kosmetiikan kuluttaja miettii tuotteita ostaessaan, kuinka tuotteet on pakattu ja valmistettu, millaista jätettä niistä syntyy ja voidaanko niiden pakkaukset kierrättää. Kosmetiikkajäte muodostaa kuitenkin tavallisesti varsin pienen määrän siitä jätteestä, minkä esimerkiksi elintarvikkeet synnyttävät. Sipsipussit, karkkipaperit, ruokapakkaukset ja muovipussit sujahtavat monilla päivittäin roskiin asiaa sen kummemmin miettimättä samalla kun taivastellaan kosmetiikkapakkausten tuottamaa jätettä.

 

Jokainen voi kiinnittää päivittäisillä valinnoillaan huomiota tuottamansa jätteen kokonaismäärään. Yksi yksinkertaisimmista tavoista on esimerkiksi vähentää muovijätteen syntyä kieltäytymällä ylimääräisistä muovipusseista ruokakaupan kassalla. Kantamalla laukussa mukana pieneen tilaan menevää kestokassia voi vuosittain välttää kuluttamasta valtavan määrän turhia muovikasseja. Ekologisimmillaan kestokassi on, kun se on valmistettu ylijäämä- tai kierrätysmateriaaleista ja sitä käyttää vuosia.

 

Useat meistä kiinnittävät jo huomiota talousjätteidensä lajitteluun, mutta kosmetiikkajätteet saattavat silti päätyä vielä sekajätteisiin. Erilaisten kosmetiikkatuotteiden lajittelu ei välttämättä ole yhtä selkeää kuin muiden talousjätteiden lajittelu. Kokosimme oppaan, jonka avulla kosmetiikkatuotteiden lajittelu sujuu jatkossa ongelmitta.

 

Kosmetiikassa jätekuormaansa voi vähentää hankkimalla pakkauksettomia tai vedettömiä tuotteita, joiden kuljettamiseen, varastointiin ja säilyttämiseen ei tarvita niin paljoa tilaa. Esimerkiksi Nurme-tuotemerkin palashampoot ovat verrattain ekologisia. Neal's Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm on esimerkki vedettömästä tuotteesta, jonka avulla voi korvata monta muuta tuotetta ja näin vähentää jätemäärää.

 

Lasisia kosmetiikkapakkauksia voisi ensi näkemältä pitää ekologisena valintana. Lasi on kuitenkin painoltaan raskas materiaali, joka kuluttaa kuljetusvaiheessa enemmän polttoainetta kuin vastaava kevyempi muovipakkaus. Myös lasipakkausten turvallinen siirtely vie enemmän pakkausmateriaaleja kuin kestävien muovipakkausten. Lisäksi kosmetiikan lasipakkaukset ovat yleensä opaalilasia tai muuta erikoislasia, jota ei voi kierrättää tavanomaisen lasijätteen mukana. Lasisista voidepakkauksista tai suihkepulloista saa kuitenkin esimerkiksi söpöjä minimaljakoita tai idätysalustoja kasveille ja siemenille, jolloin pakkauksen käyttöikä kasvaa.

 

Näin lajittelet kosmetiikkajätteesi oikein

- Eri seuduilla jätteiden kierrätys hoidetaan eri tavoin. Esimerkiksi Helsingin seudulla ei ole erikseen energiajaetta, vaan myös sekajäte poltetaan energiaksi. Tarkista oman seutusi kierrätysohjeet paikallisesta jätehuollosta.

- Täysin tyhjät muoviset kosmetiikkapakkaukset kuten shampoo- ja suihkugeelipullot voi lajitella muovinkeräykseen. Muovinkeräykseen sopivat varmasti kaikki muut muovipakkaukset, paitsi ne joihin on merkitty PVC-muovista kertova 3- tai 03-merkintä.

- Muovista kokonaan valmistetut tuotteet (esimerkiksi siveltimet) ovat sekajätettä, sillä niissä on usein yhdistelty useita eri muovilaatuja tai muovin laatu ei ole suoraan kerrottu tuotteessa.

- Huomioithan, että muovinkeräykseen lajiteltavan muovin tulee olla puhdasta ja kuivaa. Mikäli kosmetiikan muovipakkausta ei saa puhtaaksi esimerkiksi sen rakenteen vuoksi, voi pakkauksen kierrättää energiajätteenä.

- Muovipakkausten korkit ja kannet tulee irrottaa ja laittaa muovikeräykseen erillisinä. Etikettejä ei tarvitse irroittaa.

- Mikäli muovinkeräystä ei ole saatavilla, ovat muovilaadut 01, 02, 04, 05 tai 06 energiajätettä. Muovilaji 03 PVC ja muut tunnistamattomat muovit kuuluvat sekajätteeseen.

- Muovisten pumppupullojen pumppu sisältää usein myös metallia, mikä voi tehdä siitä sekajätettä ellei osia erottele tarkasti. Varmista siis, että irroitat muopullosta pumpun ennen pullon lajittelua. Mikäli muovipullossa on sisällä vielä tuotetta, kuuluu se lajitella sekajätteeseen.

- Tyhjät, paineettomat aerosol-pullot kuten hiuslakkapullot ja suihkutettavat deodorantit voi lajitella metallijätteeseen.

- Kynsilakat, kynsilakanpoistoaineet, hajuvedet ja muut alkoholipitoiset tuotteet ovat vaarallista jätettä ja ne tulee viedä vaarallisten jätteiden eli ongelmajätteiden vastaanottoon. Kynsilakasta tulee sekajätettä, mikäli sen antaa kuivua aukinaisena täysin kuivaksi.

- Aerosol-tuotteet, jotka eivät ole tyhjiä lukeutuvat vaaralliseen jätteeseen. 

- Aerosol-pulloissa saattaa usein olla muovinen korkki, joka voi materiaalista riippuen olla joko energiajätettä tai sekajätettä. Useimmat aerosol-pullojoen korkit ovat muovilaatua 05 (polypropeiini), jonka voi lajitella energiajätteeseen.

- Kosmetiikkapakkausten pahvikotelot voi lajitella pahvijätteeseen muiden kodin pahvijätteiden kanssa. Yleensä pakkausten pahvin voi myös polttaa.

- Kosmetiikkapakkausten suojana olevan muovin voi lajitella muovikeräykseen tai energiajätteeseen.

- Luomiväripalettien ja puuterimaisten tuotteiden rasioiden metallisen pannun voi lajitella metallijätteeseen, mikäli sen saa irti rasiasta. Muu kovaa muovia oleva rasia kuuluu sekajätteeseen. Myös huulipunahylsyt ovat sekajätettä.

- Lasiset kosmetiikkapakkaukset kuten hajuvedet tai kasvovoiteiden pakkaukset on tavallisesti valmistettu erikoiskäsitellystä lasista, minkä vuoksi niitä ei voi lajitella lasinkeräykseen vaan ne ovat sekajätettä. Halutessasi voit varmistaa lasin laadun suoraan valmistajalta, jotta lajittelu onnistuu oikein.

 

Kosmetiikkatuotteet kannattaakin siis käyttää tyhjiksi, sillä tyhjät pakkaukset on useissa tapauksissa mahdollista kierrättää. Jos tuotetta ei voi itse käyttää loppuun, kannattaa se lahjoittaa eteenpäin (hygienia huomioiden). Tuotteiden eteenpäin lahjoittaminen ja loppuun käyttäminen on ympäristöystävällisempi valinta kuin niiden pois heittäminen.