Uutuudet juuri nyt: näihin ihastumme maaliskuussa

11.3.2019

Kevät on kosmetiikan uutuuksien kulta-aikaa, mutta kaikkiin ihanuuksiin ei olisi aikaa tutustua. Siksi kokosimme sinulle 8 suositusta uutuuksistamme - katso ainakin nämä!

Keväällä kauppojen hyllyt täyttyvät uutuuksista samaa tahtia kuin lumi sulaa. Kaikkiin ihaniin kosmetiikkatuotteisiin ei kuitenkaan välttämättä ehdi perehtyä ja moni helmi voi jäädä uutuustulvassa huomiotta. Haluamme olla avuksi ja poimimme valikoimasta muutaman maaliskuun uutuuden, jotka kannattaa ehdottomasti tsekata. Suosittelemme siis, että keität kupin kahvia ja katsot alta lempparimme!

Maaliskuussa tartumme mehukkaaseen C-vitamiiniin, hemmottelemme silmänympärysihoa ja bongaamme meikkipussiin pari ulkoiluun sopivaa vaihtoehtoa. Hiuksiakaan ei sovi unohtaa, joten fiksaamme kulahtaneet latvat yönaamiolla. Kaikki uutuudet löydät tästä linkistä.

Pixi Vitamin-C Tonic - Raikas uutuus Pixin kasvovesien joukossa sisältää ihoa kirkastavaa ja ihon sävyä tasoittavaa C-vitamiinia. Kasvoveteen on valittu myös ihon omaa suojakerrosta tukevia, probioottisia ainesosia. Pirskahtelevan sitruunainen kasvovesi sopii myös epäpuhtaalle iholle, sillä se sisältää tulehduksia rauhoittavaa paju-uutetta.

Biotherm Skin Oxygen Wonder Mist SFP 50 - Maaliskuun myötä aurinko viihtyy näkyvissä yhä pidempään, joten aurinkosuojaus on viimeistään nyt muistettava ottaa mukaan ihonhoitorutiiniin. Biothermin näppärä suihke levittyy iholle hienojakoisesti ja sisältää antioksidantteja, jotka auttavat torjumaan oksidatiivista stressiä.

Garnier Skin Active Eye Tissue Mask Coconut - Silmänaluset voivat tuntua talven jälkeen sekä turvonneilta että kiristäviltä, mutta ongelmaan on nopea apu. Garnierin uusi, edullinen silmänympärysnaamio hyödyntää hyaluronihappoa ja kookosvettä tuoden iholle rauhoitusta, täyteläisen tunteen ja hienoista juonteiden tasoitusta. Kyllä kiitos!

Löwengrip Styling & Texture Overnight Hair Mask - Kiireisessä arjessa viimeinen asia mielessä on hiustenhoito. Löwengripin hiuksiin jätettävä, yön ajan vaikuttava hiusnaamio fiksaa sen, mitä arkipäivän hoidosta puuttuu. Hiusnaamio silottaa, pehmentää ja vahvistaa hiuksia ja sopii etenkin harottaville latvoille ja sähköiselle tukalle.

Maybelline New York Snapscara - Jos tuntuu siltä, ettei vedenkestäväkään ripsiväri pysy vauhdissa mukana, kannattaa kokeilla niin sanottua 38-ripsiväriä. Lämpimällä vedellä poistettavat ripsivärit eivät hätkähdä ihon rasvoittumisesta, joten ripsarijäljet yläluomella voi unohtaa. Snapscara-ripsiväri on uutuus, jota tuuheuttavien ripsivärien ystävien kannattaa kokeilla.

Ole Henriksen Truth Banana Bright Face Primer - Hurjan suosittu silmänympärysvoide sai kaverin, kun Ole Henriksen toi markkinoille herkullisesti banaanilta tuoksuvan pohjustusvoiteen meikille. Banana Bright Primer -meikinpohjustaja silottaa ihon tekstuuria, parantaa meikin kestoa ja hellii ihoa C- ja E-vitamiinien voimalla. Nam!

My Clarins Re-Fresh Hydrating Beauty Mist - Clarinsin uuteen My Clarins -tuotelinjaan tutustuminen kannattaa aloittaa tästä tyypistä. Re-Fresh Beauty Mist on kosteuttava kasvosuihke, joka sisältää vahvistavaa kookosvettä, suojaavaa alppiruusu-uutetta ja heleyttävää acerola-uutetta. Jännittävä uutuus tuntuu ihanan raikkaalta ja sopii kaikille ihotyypeille.

PUMA x Maybelline New York Matte Metallic Eye Duo Stick - Tämä kannattaa lisätä ostoskoriin nopeasti, kyseessä on nimittäin rajoitetun ajan myynnissä oleva kokoelma. Voidemainen ja vedenkestävä luomiväripuikko on Maybellinen ja urheilumerkki Puman yhteistyön tulos. Luomivärin kahdella sävyllä on helppo luoda meikki, joka kestää aamusta iltaan, salilta kotiin ja juoksulenkiltä suihkuun. Suosikkimme on sävy Heat Flash, jossa houkuttelee hohtavan kuparin ja tyylikkään tummanruskean kontrasti.

Kaikki uutuudet löydät tästä linkistä.