Bloggaajat kertovat: unelmieni kosmetiikkatuote

30.8.2016

MIKÄ OLISI BLOGGAAJAN UNELMIEN TÄYTTYMYS? <br> <br> Kirjoittanut: Elisa - elevenin kauneustiimi

Yleensä vastauksen mihin tahansa kauneutta koskevaan pulmaan löytää kaupan kosmetiikkahyllyltä tai viimeistään nettikaupan loputtomista tuotelistauksista. Monelle riittää arjessa "ihan hyvä" tuote, eikä vakkarituotteen asemaa hyllyn reunalla tule kyseenalaistettua. Mitä jos kuitenkin voisi saada unelmien kosmetiikkatuotteen...?

Bloggaajat saavat ja ostavat testiin paljon kosmetiikkaa, joten oli luonnollista kysyä heidän mielipidettään unelmien tuotteesta. Jos siis bloggaaja saisi valita, unelmatuote olisi ainakin luonnollinen, hoitava ja kestävä.

Luonnollisen vaalijat

"Luonnonkosmetiikkafanina haaveilen vedenkestävästä ja kunnolla pidentävästä luomuripsarista", kertoo Viola. Viola ei suinkaan ole toiveineen yksin, vaan tämä on ehkäpä isoin yksittäinen toivomus luonnokosmetiikkaa käyttäviltä. Luonnonkosmetiikan kriteerein on äärimmäisen hankalaa valmistaa vedenkestävää ripsiväriä, vaikka tuuheudessa ja pidentävyydessä luomuripsarit eivät enää häviä synteettisille siskoilleen. Violan blogista voi onneksi bongailla muita luonnonkosmetiikan tuotteita, joille nainen on antanut hyväksyvän leiman.

Toimitus suosittelee: suosittu 100% Pure Fruit Pigmented Ultra Lenghtening Mascara -ripsiväri on täysin luonnonmukainen ja lupaa pysyä ripsillä pitkään.

Kuiskauksia-blogin Niina puolestaan unelmoi mittatilauskosmetiikasta. "Tuote olisi valmistettu puhtaista luonnon raaka-aineista, jotka olisi valittu niiden ominaisuuksien perusteella juuri minun ihotyyppini mukaan", Niina listaa. Niinan unelmatuote olisi täydellisen hoitava kasvovoide, jonka ainesosilla olisi oikeasti vaikutusta. Myös luonnonkosmetiikan kannattajaksi tunnustautuva bloggaaja ei voisi kuvitellakaan lätkivänsä iholleen ihan okei -voidetta, vaan omaa tarkoin valitut luottotuotteet.

Toimitus suosittelee: Annemarie Börlind -sarja sisältää korkealaatuisia tuotteita, joista löytyy ratkaisu jokaiselle ihotyypille.

Allergia hankaluutena

Dazzling Glow -blogin Maria tuskailee allergioiden kanssa, joten hänelle unelmien täyttymys olisi tietenkin sellainen, joka ei sopimattomia ainesosia sisällä. "Unelmieni tuote olisi täydellinen meikkipohja. Vielä en ole tällaista löytänyt johtuen lähinnä allergiastani akrylaateille", Maria kertoo ja listaa useita tuotteita, jotka olisivat muuten täydellisiä mutta sisältävät akrylaatteja. Akrylaatit ovat etenkin rakennekynsissä käytettäviä, synteettisiä hartseja. Tavallisessa kosmetiikassa akrylaatit toimivat usein sidosaineina, jotka tekevät voiteesta miellyttävän levittää ja pidentävät meikin kestoa kasvoilla.

Täydellinen meikkivoide olisi Marian mukaan peittävä ja kestävä, mutta siitä huolimatta jättäisi luonnollisen näköisen pinnan. "Lisäksi olisi upeaa, jos meikkivoide myös hoitaisi ihoa", Maria haaveilee ja jatkaa täydellisen, akrylaatittoman meikkivoiteen etsintää blogissaan.

Toimitus suosittelee: akrylaatiton bareMinerals bareSkin -seerumimeikkivoide, joka on kerrostettavissa täysin peittäväksi asti.