Uutta elevenillä: Skincode

4.7.2016

IHONHOITOMERKKI, JONKA TAUSTALLA ON IHAN OIKEA PRINSSI! <br><br> Kirjoittanut: Aino - elevenin kauneustiimi

Sveitsiläiset ovat tunnettuja täsmällisyydestään, mutta myös upeista ihonhoitotuotteistaan. Tuotevalikoimamme täydentyikin taas kerran yhdellä loistavalla ihonhoitotuotemerkillä: sveitsiläinen Skincode on nyt saatavilla eleveniltä!

Tukholmassa syntynyt, mutta sittemmin sveitsiläistynyt prinssi (kyllä, luit oikein, prinssi!) Nicolas Massalsky halusi isänsä jalanjäljissä perustaa ihonhoitolinjan erityisesti ikääntymisen merkkejä vastaan. Massalsky halusi tuotteiden olevan tehokkaita, mutta kuitenkin kaiken kansan saatavilla ja edullisempia kuin jo markkinoilla olleet satojen eurojen anti-aging tuotteet. Näin syntyi Skincode.

Vuonna 1998 perustettu Skincode on sveitsiläistä huippuosaamista hyödyntävä yritys, jonka tuotteet on valmistettu suurimmaksi osaksi ilman allergisoivia hajusteita, väriaineita ja säilöntäaineita ja lisäksi niitä ei ole testattu eläimillä. Tuotteet on kehitetty sillä periaatteella, että iho on elävä elin ja sen geneettistä "koodia" on kunnioitettava. Tuotteiden hellävaraisuudesta ja toimivuudesta kielii jo se fakta, että Skincoden tuotteita myydään esimerkiksi apteekeissa!

Ennen Skincoden perustamista Nicolas Massalsky teki tutkimustyötä sveitsiläisen sairaalan palovammaosastolla, jossa monia potilaita hoidettiin CM-Glukaanin avulla. Tutustuttuaan tähän lääketieteelliseen ainesosaan halusi Massalsky toteuttaa yhdessä ihotautilääkäreiden kanssa tuotesarjan, jonka vaikuttava aine on CM-Glukaani. Tämä tuotesarja kantaa tänä päivänä nimeä Essentials ja sittemmin sen rinnalle on lisäksi tuotu hieman ylellisempi Exclusive-linja.

Skincode Essentials

Essentials-linjasta löytyy kaikki, mitä tarvitset ihonhoitoon. Puhdistustuotteita, kosteusvoiteita, kasvonaamioita ja seerumeita sisältävä tuotesarja on suunniteltu sopivaksi jopa kaikista herkkäihoisimmille. Essentials-linjan tuotteet ovat 100% säilöntäaineettomia, väriaineettomia ja hajusteettomia sekä valmistettu ilman eläinperäisiä ainesosia.

Tuotesarjan vaikuttavana aineena toimii jo aiemmin mainittu CM-Glukaani, joka suojaa ihon omaa puolustusmekanismia, stimuloi kollageenin ja elastiinin tuotantoa ja ehkäisee näin ikääntymistä. CM-Glukaani saattaa olla tuttu aine monesta muustakin tuotesarjasta, mutta Skincode vannoo käyttävänsä tuotteissaan tarpeeksi korkeaa CM-Glukaanipitoisuutta, jotta tuotteista tulee varmasti oikeasti toimivia.

Skincode Essentials sopii erityisesti ikääntymisen ensimerkkejä vastaan ja kirkastamaan väsynyttä ja sameaa ihoa. Me elevenillä suosittelemme ehdottomasti testaamaan esimerkiksi ihanaa geelimäistä ja ihoa kirkastavaa Skincode Brightening Overnight Mask -kasvonaamiota, tehokkaasti puhdistavaa Skincode Micellar Water All-in-One Cleanser -misellivettä tai herkälle iholle sopivaa Skincode 24h Cell Energizer Cream -kasvovoidetta.

Skincode Exclusive

Exclusive-linjasta löytyvät tuotteet jo ikääntyneen ihon elävöittämiseen. Exclusive-linjan vaikuttavana aineena toimii Skincoden kehittämä Active Cellular Regenerating Complex Generation 2 eli ACR Complex G2 -yhdiste, joka sisältää peptidiyhdisteen ja biologisesti aktiivisen kollageenitehostajan, jotka toimivat solutasolla parantaen ihon rakennetta ja tuoden iholle lisäkosteutta, kohottaen ihon pintaa näkyvästi ja häivyttäen näkyviä ryppyjä. Kaikki tuotelinjan tuotteet sisältävät vain allergisoimattomia hajusteita ja ovat täysin parabeenittomia.

Ikääntyvän ihon hoitoon suosittelemme kokeilemaan esimerkiksi aurinkosuojakertoimen sisältävää Skincode Cellular Day Cream SPF 15 -päivävoidetta, iholla samettisen tuntuisia Skincode Cellular Perfect Skin Capsules -seerumikapseleita tai viilentävällä kuulapäällä levitettävää Skincode Cellular Eye-Lift Power Pen -silmänympärysseerumia.

Lue lisää Skincodesta ja tutustu kaikkiin merkin tuotteisiin täällä.