Mario Badescu

Mario Badescu oli romanialaissyntyinen ihonhoidon asiantuntija, jolla oli rohkea näkemys. Sekä kemistin että kosmetologin koulutuksen saanut Mario kehitti varsin ainutlaatuisen näkökulman ihonhoitoon: hän arvosti sekä ihon kemiallisia ominaisuuksia että terveen, kauniin ihon tuomaa henkistä hehkua. Hän ei siis tehnyt kompromisseja tieteellisen tiedon ja asiakkaan omien tuntemusten välillä. Ensimmäisen hoitolansa Mario avasi New York Cityyn vuonna 1967 ja siitä lähtien hänen asiakkainaan ovat olleet Hollywoodin kuuluisimmat tähdet ja julkimot: Eva Longoria, Gwyneth Paltrow, Natalie Portman, Cher, Paula Abdul, Martha Steward ja Oprah ovat kaikki hurmaantuneet merkin tuotteista.

Ajatus Mario Badescu -ihonhoitotuotteiden takana on aina ollut sama: laadukkaat, kasviperäiset ainesosat jotka tekevät ihosta kauniin ja hehkuvan. Vielä tänäkin päivänä Mario Badescun ihannetta kaikille ihotyypeille ja jokaiseen ongelmaan sopivasta ihonhoidosta pidetään tärkeänä. Tuotemerkki kehittää jatkuvasti uusia, teknologisia innovaatioita uusimman tieteellisen tutkimuksen tuella ja vastaa siten yhä kasvavaan kysyntään.

Mariolle oli tärkeää säilyttää ihonhoitotuotteet koko kansan saatavilla. Hänen mukaansa laadukas ihonhoito ei saanut olla vain rikkaiden yksinoikeus. Tuotemerkin ideologian mukaan on tärkeämpää sijoittaa itse tuotteen sisältöön kuin sen pakkaukseen. Tämän vuoksi aktiiviaineet ja hoitavat koostumukset ovat pakattu yksinkertaisiin pakkauksiin, jotka eivät ehkä häikäise näyttävyydellään, mutta joiden sisältö vakuuttaa käyttäjänsä tehokkuudellaan.

 
Suodata