The Ordinary -tuotteet ovat saavuttaneet hetkessä suuren suosion eikä ihme. Tuotteiden tenho perustuu edullisiin hintoihin, yksinkertaisiin pakkausratkaisuihin ja tehokkaisiin aktiiviaineisiin, joita yhdistelemällä on mahdollista saavuttaa näkyviä tuloksia nopeasti. Runsaan valikoiman ja tieteellisten tuotenimien sokkelossa voi kuitenkin mennä sormi suuhun, joten kokosimme tähän artikkeliin ohjeet The Ordinary -tuotteiden yhdistämiseen tehokkaalla ja turvallisella tavalla.
Maltti on valttia
Vaikka tuotekuvauksia lukiessa heräisi himo kerätä kylppärin kaappiin jokainen tehoaine ja antioksidantti, suosittelemme pitäytymään vain muutamassa tarkoin omalle iholle valitussa herkussa. Etenkin seerumeissa käyttöön voi ottaa maksimissaan 2-3 tuotetta kerrallaan, muutoin niiden aktiiviaineet voivat olla iholle liikaa tai ne voivat kumota toistensa vaikutuksia. Valitse siis seerumeista tai hoitonesteistä vain 2-3 tuotetta käyttöön kerrallaan. Jokaisen ihonhoitorutiinin on hyvä sisältää myös kosteuttavia ja suojaavia tuotteita, joita löytyy The Ordinary -valikoimasta laajalla skaalalla eri ihotyypeille.
Hapot ja kuorinnat - yksi kerrallaan
The Ordinary on tunnettu etenkin AHA- ja BHA-happoja sisältävistä kuorintatuotteistaan, joista löytyy jokaiselle iholle oikean vahvuinen tuote. Kuorivien happotuotteiden vaikutukset ovat yleensä nopeasti näkyviä, sillä kyseessä on joukko tehokkaita, syvällä ihohuokosissa vaikuttavia aktiiviaineita. Juuri tehokkuuden vuoksi suosittelemme, että käytössä olisi enintään yksi kuoriva tuote kerrallaan. Mikäli valinta osuu päivittäin käytettävään kuorintanesteeseen, suosittelemme välttämään muiden ihoa uudistavien tai kirkastavien aineiden kuten retinoidien tai C-vitamiinin käyttöä. Osaa The Ordinary -happotuotteista voi myös sekoittaa muihin ihonhoitotuotteisiin, jolloin iho on mahdollista totuttaa käyttöön vähitellen. Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse happoja ihonhoidossa lainkaan: ohuelle, herkälle tai tulehtuneelle iholle emme suosittele happojen käyttöä.
Vesiliukoiset AHA-hapot (glykolihappo, maitohappo ja mantelihappo) kuorivat ihon pintaa ja öljyliukoinen BHA-happo (salisyylihappo) imeytyy ihohuokosiin ja kuorii niitä sisältäpäin ehkäisten epäpuhtauksien muodostumista. Happotuotteiden käyttö saattaa ohentaa ihoa ja näin herkistää auringon valolle, joten kumppaniksi happojen kanssa suosittelemme korkeaa aurinkosuojaa, myös pilvisinä päivinä.
The Ordinary
AHA 30% + BHA 2% Peeling Solution
AHA 30% + BHA 2% Peeling Solution - Blodmask
Voimakas kuorinta, jonka punainen väri johtuu kasviuutteista. Kuorintaneste sisältää tymäkän sekoituksen AHA- ja BHA-happoja, joten se sopii vain happoihin tottuneelle iholle. Käytä korkeintaan 2 kertaa viikossa iltaisin.
Retinoidit ja C-vitamiini - todellista tehoa
The Ordinaryn suosituimpiin tuotteisiin happojen lisäksi kuuluvat A-vitamiini ja sen johdannaiset eli retinoidit ja ihoa kirkastavat, C-vitamiinia sisältävät tuotteet. Molemmat tuoteryhmät sopivat hidasteeksi ikääntymisen ensimmäisiin merkkeihin ja ikääntyvän ihon hoitoon. Retinoidit uudistavat ihoa voimakkaasti ja siksi niistä on hyötyä myös esimerkiksi aknearpien tai ihon epätasaisuuden hoidossa. C-vitamiini puolestaan kohdistaa tehonsa aurinkovaurioihin ja pigmenttivirheisiin.
Mikäli haluat käyttää sekä retinoidia että C-vitamiinia, vuorottele niiden käyttöä (toinen aamulla ja toinen illalla) tai käytä näitä tehotuotteita kausittain (3-4 viikon jakso toista tuotetta, sitten vaihto toiseen). Näin iho ei joudu kahden huipputehokkaan ainesosan uhriksi, vaan pystyy hyödyntämään molemmat tuotteet.
Retinoidituotteita ei suositella yhdistämään happotuotteisiin tai muihin ihoa voimakkaasti kuoriviin tuotteisiin. Retinoli ja C-vitamiini herkistävät ihoa auringon valolle, jolloin laajakirjoisen aurinkosuojan käyttö päiväsaikaan ympäri vuoden on välttämätöntä.
The Ordinary
Granactive Retinoid 5% in Squalane
Granactive Retinoid 5% in Squalane
Voimakas retinoidihoito jo retinoliin ja retinoideihin tottuneelle iholle. Kosteuttava skvalaani tekee tuotteesta emulsiota kevyemmän ja se sopii siksi paremmin rasvoittuvalle iholle. Aloita käyttö samoin kuin miedomman retinolituotteen kanssa. Käytä iltaisin.
The Ordinary
Ascorbyl Tetraisopalmitate Solution 20% in Vitamin F
Ascorbyl Tetraisopalmitate Solution 20% in Vitamin F
Tuote hyödyntää stabiilia C-vitamiinijohdannaista öljypohjaisessa seoksessa, joka sisältää iholle välttämättömiä rasvahappoja. Sopii erityisesti kuivalle iholle. Käytä aamuisin ja/tai iltaisin.
Kosteuttavat tuotteet ja kasviöljyt - osa jokaisen rutiinia
Vaikka The Ordinary on tunnettu erityisesti tehotuotteistaan, löytyy tuotemerkiltä myös erinomaisia kosteuttavia ja ravitsevia seerumeita ja kasviöljyjä. Nämä tuotteet sopivat yhdisteltäviksi kaikkien tuotteiden kanssa ja tukemaan muiden ainesosien vaikutuksia. Jokaiseen ihonhoitorutiiniin pitäisi sisältyä ainakin yksi kosteuttava tuote. Erityisesti herkkä ja kuiva iho nauttii suojaavien öljyjen ravitsevuudesta. Öljyt sopivat mainettaan paremmin myös epäpuhtaalle iholle ja aknearpien hoitoon.
Antioksidantit - pitkävaikutteinen taikatuote
Jännittävin The Ordinary -tuoteryhmä on ehdottomasti antioksidantit. Antioksidantit ovat tehoaineita, joiden vaikutuksen näkee vasta pidemmän käytön jälkeen. Antioksidantit eivät siis tuo välitöntä vaikutusta iholle, mutta myöhemmin saatat huomata ihon vahvistuneen ja heleytyneen täysin huomaamatta. Antioksidantit sopivat tueksi kaikille ihotyypeille, sillä niillä on laajakirjoisia hyötyjä ihon suojaamisessa ja vahvistamisessa.
The Ordinary
EUK 134 0.1%
EUK 134 0.1%
Seerumi sisältää yhtä markkinoiden tehokkaimpiin lukeutuvaa antioksidanttia, joka tuo iholle ympärivuorokautista suojaa. Vedetön ja öljytön koostumus sopii kaikille ihotyypeille tuomaan monivaikutteista suojaa. C-vitamiini ja happotuotteet heikentävät antioksidanttien toimintaa. Voidaan sekoittaa muihin tuotteisiin. Käytä aamuin illoin.
The Ordinary
Resveratrol 3% + Ferulic Acid 3%
Resveratrol 3% + Ferulic Acid 3%
Anti-age-vaikutteinen, antioksidanttinen seerumi ikääntyvälle iholle. Tuote hyödyntää resveratrolia ja ferulahappoa, joita on tuotteessa erityisen iso pitoisuus. Voidaan sekoittaa kasvoöljyyn tai C-vitamiinituotteisiin. Käytä päivittäin.
Täsmä- ja yhdistelmätuotteet
The Ordinary -tuotevalikoima sisältää joukon täsmä- ja yhdistelmätuotteita, joista voi valikoida itselleen joko tiettyyn ongelmaan kohdistuvan hoidon tai "kaikki kerralla"-tyyppisen ratkaisun. Täsmätuotteet sopivat käytettäväksi erityisesti kausittain ja niiden kanssa voi yhdistellä muita tuotteita suhteellisen vapaasti. Yhdistelmätuotteisiin kuuluvat The Ordinaryn suositut Buffet-seerumit, joiden koostumukseen on koottu noutopöydällinen vaikuttavia aineita.
The Ordinary
Caffeine Solution 5% + EGCG
Caffeine Solution 5% + EGCG
Silmänympärysseerumi sisältää ihoa piristäviä aineita, jotka auttavat samalla häivyttämään turvotusta. Seerumi tehostaa herkän silmänympärysihon hoitoa ja sopii käytettäväksi minkä tahansa silmänympärysvoiteen alla. Käytä aamuin illoin.
The Ordinary
Argireline Solution 10%
Argireline Solution 10%
Jopa pullotetuksi botoxiksikin kutsuttu Argireline™-tehoaine on tämän seerumin aktiivinen ainesosa. Kasvoseerumi sopii ikääntyvän ihon ilmejuonteiden hoitoon ja erityisesti sitä suositellaan otsan ja silmänympärysten juonteisiin. Käytetään täsmätuotteena hoidettavalle alueelle. Käytä aamuin illoin.