Poskipuna herättää kasvot hetkessä antamalla niille sävyä. Moni suomalainen arastelee poskipunan käyttöä ajatellen, että oma iho punoittaa jo valmiiksi liikaa. Kun poskipunan sävyn valitsee hyvin ja sitä levittää oikein, sopii se kuitenkin kaikille. Uusimman trendin mukaan ei käyttöön enää valita vain yhtä poskipunaa, vaan meikkipussista löytyy nykyään poskipunapaletti, joka sisältää useamman sävyn, joiden välillä voidaan vaihdella halutun lopputuloksen mukaan.
Poskipunan avulla on mahdollista korostaa kasvonpiirteitä.
Pohjusta kasvot
Poskipuna näyttää parhaalta ja levittyy vaivatta, kun kasvot on ensin tasoitettu meikkipohjatuotteilla. Jos käytät puuterimaista poskipunaa, levitä poskille ensin puuteria, jotta poskipuna levittyy iholle kauniisti. Voidemaisen ja geelimäisen poskipunan voi levittää suoraan meikkivoiteen päälle. Ilman poskipunaa meikkipohja voi jäädä latteaksi ja elottoman näköiseksi.
Valitse poskipunan paikka oikein
Levitä poskipunaa aina poskipäille tai poskiluuta pitkin. Liian alas levitetty poskipuna saa aikaan illuusion valahtaneista poskista. Jos poskesi punoittavat helposti, pidä poskipuna kasvojen sivuilla välttäen sen levitystä liian eteen ja lähelle nenää. Nenän ja poskipunan väliin tulisikin jäädä kahden sormen levyinen alue.
Jos poskesi punoittavat helposti, älä levitä poskipunaa liian lähelle nenää.
Valitse sopiva sävy
Pehmeän persikkaiset sävyt sopivat erityisesti lämpimälle, keltapohjaiselle iholle ja ruusuisen roosat puolestaan viileälle, punapohjaiselle iholle. Kokeile sävyjä kuitenkin rohkeasti ja yhdistä niitä toisiinsa levittämällä poskiluuta pitkin lämpimämpää sävyä ja sen yläpuolelle viileämpää sävyä luonnollisen ja moniulotteisen lopputuloksen luomiseksi.
Soinnuta sävy muuhun meikkiin
Huomioi poskipunasävyä valitessasi myös muiden meikkituotteidesi sävy. Jos luomillasi on viileä silmämeikki, valitse poskipunaksi raikkaan roosa sävy. Lämpimän huulimeikin pariksi kannattaa soinnuttaa persikkainen poskipuna. Kätevintä on omistaa poskipunapaletti, joka sisältää useita poskipunasävyjä, joita voi käyttää yksinään tai yhdessä tilanteen mukaan. Älä kuitenkaan kangistu kaavoihin, sillä esimerkiksi viileän poskipunan ja lämpimän huulimeikin yhdistelmä luo luoda mielenkiintoisen kontrastin.
Annostele varovasti
Lopputulos näyttää parhaalta, kun huomio ei kiinnity itse poskipunaan, joten vältä levittämästä poskipunaa kerralla liikaa. Aloita pienellä määrällä ja lisää poskipunaa vähitellen. Kopauta siveltimestä pois ylimääräinen sävy ennen kuin alat levittää sitä poskille. Voit esimerkiksi sipaista sivellintä kädenselkämykseen. Luonnollisin lopputulos syntyy, kun poskipunaa on kasvoilla sen verran, ettei sen tarkkoja rajoja pysty ihoa katsoessa määrittelemään.
Muista häivyttää poskipuna hyvin välttyäksesi liian voimakkailta rajoilta.
Satsaa siveltimeen
Unohda poskipunien mukana tulevat pienet siveltimet ja satsaa laadukkaaseen poskipunasiveltimeen. Sopiva sivellin on tarpeeksi kookas, muttei silti niin iso, että se levittää poskipunan kerralla liian lajalle alueelle. Useissa poskipunasiveltimissä on viistottu muotoilu, joka mukailee poskia. Jos pelkäät, että poskipunaa tulee kerralla liikaa, kokeile levittää poskipuna viuhkasiveltimellä, jonka kanssa on helppoa aloittaa kevyestä sävystä.
Häivytä hyvin
Pidä huoli, että poskipuna on levitetty kasvoille niin, etteivät sen rajat näy tarkasti. Poskille vedetyt vauhtiviivat tai laikut eivät näytä luonnolliselta eikä niiden avulla synny illuusiota siitä luonnollisesta punasta, joka kasvoilla on esimerkiksi kävelylenkin jälkeen.