Mizon

Eteläkorealainen kosmetiikkamerkki Mizon perustettiin vuonna 2000. Merkin takana oleva viisihenkinen tiimi oli työskennellyt vuosia Etelä-Korean suurimmalla kosmetiikkauotteisiin keskittyneellä Amore Pacific -konsernilla ja päätti yhdistää tietonsa ja osaamisensa kehittämällä oman tuotemerkin. Mizonin visiona oli tarjota laadukkaita korealaisia kosmetiikkatuotteita, jotka sopisivat jokaisen kukkarolle. Mizonin periaatteena on kehittää innovatiivisia, ainutlaatuisia ja tuloksia antavia kosmetiikkatuotteita, jotka hyödyntävät tehokkaita, ihoystävällisiä ainesosia.

Muistatko vielä, kun CC-voiteita alkoi tulla markkinoille? Itseasiassa Mizon oli juuri se merkki, joka ensimmäisenä maailmassa kehitti sittemmin maailmanlaajuisesti tunnetuksi tulleet ja nykyään lähes jokaisella kosmetiikkamerkillä myynnissä olevat sävynkorjaustuotteet. Mizon on vahvasti kehityksen kärkijoukoissa ja pyrkii jatkuvasti lanseeraamaan uusia, innovatiivisia tuotteita, jotka sopivat osaksi päivittäistä ihonhoitorutiinia. Samalla se luottaa tehokkaiksi osoittautuneisiin aktiiviaineisiin ja pyrkii luomaan mahdollisimman ihoystävällisiä, yksinkertaisia ja vähän ärsyttäviä tuotekoostumuksia tinkimättä tuotteidensa laadusta. Mizon valmistaa kaikki tuotteensa itse ja ylläpitää niiden valmistuksessa korkeita laatu- ja teknologiastandardeja.

Suosituimpia Mizon-tuotteita ovat ihoa uudistavasta vaikutuksestaan tunnettua etanaseerumia sisältävät ihonhoitotuotteet. Kaikissa näissä hyödytetään korkeaa aktiiviainepitoisuutta ja Mizon kiinnittää erityistä huomiota siihen, että sen käyttämä etanaseerumi kerätään etanoista, jotka saavat erittää sitä rauhassa niistä huolehtivassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa, että etanat saavat liikkua vapaasti eikä niitä vahingoiteta etanaseerumia kerättäessä. Etanoiden erittämä, talteen kerättävä seerumi puhdistetaan hyvin ennen kuin sitä käytetään kosmetiikkatuotteiden valmistukseen.