Redken

Redkenin takana on yksi nainen, Paula Kent. Hän oli 1950-luvulla nuori näyttelijä, jonka hiukset olivat huonossa kunnossa liiasta vaalentamisesta. Ajan muodissa pysyminen otti ennen pitkää veronsa, ja hän alkoi saada allergisia reaktioita kuvauspaikoilla käytetyistä tuotteista. Koska Paula ei löytänyt olemassa olevista hiustuotteista itselleen sopivia, tarpeeksi hoitavia aineita, lyöttäytyi hän yhteen kampaaja Jheri Reddingin kanssa ja perusti Redken Laboratories -yrityksen.

Redkenin uraauurtava tutkimus on kehittänyt 40 vuoden kuluessa hiustuotesarjan, joka on yksi maailman menestyneimmistä kampaamosarjoista. Redkenin tuotteiden teknologia perustuu vahvasti proteiineihin ja happamaan pH-tasoon, jotka yhdessä vaikuttavat hiukseen ainutlaatuisella tavalla. Redkenin tuotteita on saatavilla niin hiusten hoitoon, muotoiluun kuin värjäykseenkin: tämä antaa upean mahdollisuuden saavuttaa unelmien hiukset saman sarjan tuotteilla. Kaikki tuotteet tukevat toisiaan ja sopivat ihanteellisesti käytettäviksi yhdessä.

Redkenin parista jokainen löytää omille hiuksilleen sopivat tuotteet. Hiusmuotoilun saralla Redken on omaa luokkaansa ja kekseliäät tuotteet houkuttelevat yhä uusiin tyylikokeiluihin. Miten olisi vaikka Quick Tease -lakka avuksi tupeeraukseen tai legendaarinen Diamond Oil Shatterproof Shine tuomaan upeaa kiiltoa? Vain taivas on rajana, mitä tulee Redkeniin!

121 Tuotteet
Hydrating Curl Cream
Hydrating Curl Cream
250 ml
Matte Clay
Matte Clay
50 ml
Max Hold Hairspray
Max Hold Hairspray
300 ml
Max Sculpting Gel
Max Sculpting Gel
250 ml
Powder Grip
Powder Grip
7 g
Powder Play
-10%
SäästöpakkauksetUutuus
Powder Play
7 g & 150 ml
Quick Dry Hairspray
Quick Dry Hairspray
400 ml
Refreshing Curl Mist
Refreshing Curl Mist
250 ml
Root Tease
Root Tease
250 ml
Scalp Relief
Scalp Relief
Dandruff Shampoo 250 ml
Sculpting Curl Gel
Sculpting Curl Gel
250 ml
Smooth Operator Duo
-10%
SäästöpakkauksetUutuus
Smooth Operator Duo
150 ml & 250 ml
Spray Wax
Spray Wax
150 ml
Texture Paste
Texture Paste
75 ml
Thermal Spray
Thermal Spray
250 ml
Touchable Texture
Touchable Texture
200 ml
Wave Maker Duo
-10%
SäästöpakkauksetUutuus
Wave Maker Duo
Frizz Dismiss
Frizz Dismiss
Conditioner 500 ml
Acidic Color Gloss
Acidic Color Gloss
Shampoo 500 ml
Blondage High Bright
Blondage High Bright
Conditioner 300 ml
Curvaceous
Curvaceous
Curl Refiner Primer 250 ml
Diamond Oil
Diamond Oil
Glow Dry Conditioner 500 ml
Extreme Length
Extreme Length
Sealer Leave-In 150 ml
Pliable Paste
Pliable Paste
150 ml
Quick Blowout
Quick Blowout
125 ml
Näyttää 25 av 121 Tuotteet