Ihonhoito

Vaihe 10: Yönaamio

Korealaiset sleeping pack -nimellä tyypillisesti kulkevat yönaamiot ovat erityisiä ihonhoitotuotteita, jotka tuovat iholle tehostettua hoitoa yöllisen levon aikana. Yövoiteen korvaavia naamioita voi käyttää kasvoilla vaikka joka yö, mutta yleisesti niitä suositellaan käytettäväksi muutamia kertoja viikossa. Yönaamiot antavat iholle intensiivistä kosteutusta ja tehostettua hoitoa varmistaen, että iho näyttää aamulla herätessä heleältä ja täyteläisen kosteutetulta.

Yöllä käytettävä kasvonaamio saattaa ajatuksena kuulostaa sotkuiselta, mutta siitä huolimatta, että yönaamiot sisältävät runsaan määrän iholle tehostettua hoitoa tuovia aktiiviaineita, on niiden koostumuksia suunniteltaessa otettu huomioon tuotteiden käyttömukavuus. Osa yönaamioista on tavallisia yövoiteita täyteläisemmän tuntuisia, mutta joidenkin koostumuksista on puolestaan tehty raikkaan geelimäisiä ja erityisesti rasvoittuvan sekä epäpuhtauksiin taipuvaisen ihon tarpeet huomioivia.

Yönaamio on täydellinen tuote täydentämään viikoittaista ihonhoitorutiinia, sillä sen käyttö on jopa vaivattomampaa kuin tavallisten kasvonaamioiden. Hoitonesteen ja seerumin päällä kosteusvoiteen sijaan käytettävä naamio tekee taikojaan kauneusunien aikana. Yönaamio onkin mitä parhain tuote sivellä iholle varsinkin niinä iltoina, joina jo nukkumaan mennessä tietää, että yöunet voivat jäädä lyhyiksi ja aamulla peilistä saattavat katsoa tavallista väsyneemmät kasvot.

Suodata