Ryhmät

Marc Jacobs Daisy Dream

Marc Jacobs Daisy Dream

Kai tunnet jo Marc Jacobsin, kaiken ylellisen, muodikkaan ja suurieleisen tunnusmerkin? Vaatteiden ympärille syntynyt brändi sai alkunsa 80-luvulla ja vuonna 2001 Marc Jacobs esitteli ensimmäiset hajuvedensä.

Marc Jacobsin tuotteiden ideologiaan kuuluu jatkuva trendikkyys, epätavallinen suorapuheisuus, leikkisyys ja erilaisilla perspektiiveillä kohahduttaminen. Marc Jacobsin mukaan muoti ei ole tarpeellista, vaan se vaikuttaa syvälle mieleen ja sydämeen. Muoti on oikku, jonka vain haluaa saada! Marc Jacobs tekee arkipäiväisimmistäkin tuotteista haluttuja luksustavaroita, joita ihmiset eivät edes tienneet haluavansa. Marc Jacobsin inspiraatio tulee elämästä itsestään: muoti ei ole olemassa ilman elämää.

Marc Jacobs -hajuvesistä tunnetuin on ehdottomasti Daisy ja sen lukuisat, ihanat variaatiot. Daisy on samaan aikaan ihanan hedelmäinen ja juuri oikealla tavalla kukkainen olematta kuitenkaan turhan kevyt ja helposti unohdettavissa. Leikkisät DOT- ja Honey -tuoksut ovat upeita ilmestyksiä, joiden tuoksunuotit ovat yhtä luovia ja innostavia kuin pullojen kaunis design. Entä sitten upea, hurmaava Lola? Mikä eleganssi, mikä huumaava makeus! Uusin tulokas Jacobs-perheeseen on syvän vihreä, kohtalokas Decadence.

Sukella ranskalaisen dekadenssin aaltoihin ja absintinhuuruisiin päiväuniin!